keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Teollisuus ja vaalikeskustelut

Suojasää sulattaa lumihankia täällä Oulussa talvisen pakkasjakson jälkeen. Toissayönä lämpötila kävi pakkasella alkaen illasta, jolloin kartutin talvisia hiihtokilometrejä 17:llä. Nyt on 80 km hiihdetty koko talvelle 5 hiihtolenkillä ja 3 viikossa. Oulun melko tasaisilla laduilla sään pakastuessa ehkä hiihtolenkeille tulee vielä lähdettyä. Lapin keväthangillekin täältä pääsee mukavasti.

Politiikan kevät jatkui tiistaina kuntavaalien teemoilla Kokoomuksen puoluepäivän ohjelmin Ylen kanavilla. Tv:ssä ennen ja jälkeen iltauutisten sai arvokasta valtakunnallista ruutuaikaa Kokoomuksen puoluejohtaja Petteri Orpo. Hän korosti talouselämän kilpailukyvyn merkitystä etenkin työllisyyden kannalta. Kuntavaalikeskustelua ovat enimmäkseen hallinneet soteuudistus, kuntien roolimuutos, koulutus, terveys ja muut julkisiin palveluihin liittyvät kysymykset.

Tänään keskiviikkona Hollannissa pidetään parlamenttivaalit. Keskustelua ovat hallinneet maahanmuutto ja suhtautuminen vihapuheeseen sekä irtautuminen EU:sta. Ranskassa presidentinvaalikampanjaa ovat leimanneet ehdokkaiden väärinkäytösepäilyt maahanmuuton, vihapuheen ja EU:sta irtautumisen lisäksi. Tällä viikolla Radio France Info -uutiskanavan haastattelussa Ranskan suuryritysten intressejä edustava Philippe Varin kehotti ottamaan teollisuuden huolet vakavammin. Teollisuuden toimintaedellytykset ja kilpailukyky kuuluisivat selkeämmin yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen presidentinvaalikampanjoissa, sillä kysymys on taistelusta paremman työllisyyden puolesta.

Orpo ja Varin saavat toivottavasti sanomansa välittymään. EU:n tulevaisuus riippuu alueen taloudellisesta kilpailukyvystä. EU muodostaa tehokkaimmillaan vakavasti otettavan vastapuolen neuvotteluissa talouden globaalien suurvaltojen kanssa. Tänään keskiviikkona Ylen puoluepäivä on Sdp:n, ja Hollannin vaaleissa vasemmisto saattaa yllättää.

Ei kommentteja: