maanantai 12. helmikuuta 2018

Kristillinen kaste - lahja vai vaatimus?

Kaste on lahja luterilaisen kansankirkkomme mukaan. Raamattu ei puhu kasteen lahjasta eikä kasteen armosta. Vapaakristillinen, esimerkiksi helluntailainen, käsitys kasteesta uskoontulon jälkeisenä kuuliaisuuden tekona saa tukea. Toisaalta koko pelastus - usko pelastuksen perustana - on lahjaa. Olisi ristiriitaista pitää kastetta vaatimuksena eli lain tekona. Raamatussa kerrotut kastamiset sijoittuivat lähetystilanteisiin, joissa luterilaisetkin nykyäänkin kastaisivat aikuisia. Raamattu kertoo kokonaisten perhekuntien kastamisista. Luterilaiset ja vapaakristityt ovat eri mieltä, kastettiinko samalla lapset.

Minulle kaste on kristillisen uskon hankalimpia kysymyksiä. Kasvuympäristössäni on viidesläisen ja uuspietistisen luterilaisuuden lisäksi aina ollut helluntailaisuus läsnä. Omat epäilykseni luterilaisen kasteeni Raamatun mukaisuudesta, eli kastekriisit, ovat hiertäneet kuin kivi kengässä useita kertoja elämän matkalla. Minua harmittaa, kun Raamattu ei riittävän yksiselitteisesti kerro tarkkaa kasteen suoritustapaa. Useita kertoja olen kastekriisin päätteeksi löytänyt rauhan luterilaisen vakaumukseni kanssa. Jonkin ajan kuluttua huomaan unohtaneeni sen ajatuksenkulun, jolla löysin rauhan. Ehkä sittenkin vain väsyin kastekysymyksen pohtimiseen.

Minä uskon, että taivaassa tulee olemaan iso joukko niin lapsikastettuja kuin helluntailaisia ja muita vapaakristittyjä. Ehkä Jumala on sallinut kastekysymykseen jäävän tulkinnanvaran. Minä ajattelen, että Raamatun nojalla voi vakavasti ja hyvällä omallatunnolla perustella sekä luterilaisen että vapaakristillisen kasteopin. Usko on pelastuksen perusta. Siihen kuuluu kaste.

Tällä viikolla alkavana kristikunnan suurena paastona minä tahdon pohtia kristillistä kastetta. Tavoitteena on tutustua sekä luterilaisiin että vapaakristillisiin artikkeleihin, puheenvuoroihin, kirjallisuuteen ja kommentteihin. Toivon löytäväni uusia ja vanhoja oivalluksia sekä kiitollisen mielen kasteen lahjasta - mikäli sellainen on olemassa.