torstai 20. syyskuuta 2018

Pop-musiikki on älykkäämpää kuin klassinen

Vakavasti otettavaa klassista musiikkia on vähän sävelletty pop-musiikin synnyn jälkeen. Klassista musiikkia nuoteille kirjoittamalla ei tule nykyisin taloudellisesti toimeen. Syy surkeuteen on atonaalisuuden pakkomielteen lisäksi romantiikan kaudella säveltaiteelle puettu kauneuden pakkopaita, josta pop-musiikki meidät vapautti.

Klassisen musiikin rappio alkoi romantiikan kaudella puettaessa säveltaide kauneusvaatimuksen pakkopaitaan. Minäkin muistan kuulleeni paheksuttavan rock-musiikkia väittämällä, ettei se ole kaunista. Pakkomielteisesti kauneutta tavoitteleva musiikki merkitsee vankilaa. Kauneus ilahduttaa sivutuotteena – kuten onnellisuus elämässä. Onnellisuus karkaa sitä pakkomielteisesti tavoiteltaessa. Samoin käy musiikin kauneuden.

Musiikki maalaa sävelin elämän kaikki värisävyt taideteokseen – historian, nykyhetken ja tulevaisuuden. Klassinen musiikki epäonnistuu nykyhetken ja tulevaisuuden suhteen. Klassinen musiikki tarjoaa tyhjää nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä kuluttajalle, joka tahtoo musiikin käsittelevän omaa elämäänsä sekä asuin- ja työympäristöönsä liittyviä kokemuksia ja tunteita. Tarjottimella homehtuu vain väsyttävä sonaattien, konserttojen ja sinfonioiden nojatuolimatka Wienin hoveihin ja Ranskan palatseihin – pako omasta todellisuudesta, jota musiikin toivoisi käsittelevän. Matkailuunkin kyllästyy. Niin kyllästyy myös kauas omasta elinympäristöstä sijaitsevaan, poissaolevalta kuulostavaan musiikkiin.

Pop-musiikki piirtää nykyaikaisen teollisen kaupunkiympäristön säveltaiteeksi klassista musiikkia puhuttelevammin. Pop-musiikki merkitsee rytmimusiikkia. Rytmin voima liittyy rentoutumiseen tanssien. Rytmi toisaalta laittaa ihmisen toimimaan, voimaannuttaa, herättää taistelemaan ja tehostaa fyysisiä suorituksia kuten liikuntaa. Rytmin voimasta monissa uskonnoissa ihmiset vaipuvat transsiin. Ilmiö voi olla täysin psyykkinen kokemus.

Kristinusko kutsuu ihmistä herätykseen, uskomaan ylösnousseeseen Jeesukseen sekä palvelemaan lähimmäisiä ja julistamaan uskoa. Ihmisen kokeman herätyksen, Jeesuksen kuolleista heräämisen ja uskovan lähetys- ja palveluinnon kanssa olisi sävyiltään ristiriidassa rauhoitteleva musiikki, kehtolaulun vivahtein. Sopusointuun asettuu voimaannuttava ja innokas rytmimusiikki, marssien kaltaiset laulut kristityn taisteluun.

Sotilasmusiikkia tarvitaan voimaannuttamaan, innostamaan ja tiivistämään rivejä eli yhteisöllisyyttä. Akustiset soittimet korvataan yhä useammin bändisoittimin. Samaa koetaan seurakuntienkin musiikkielämässä. Kristillinen rock merkitsee herätykseen kutsuvaa, ylösnoussutta Jeesusta julistavaa ja uskovaa voimaannuttavaa taistelumusiikkia. Erityisesti lähetyskäsky sopii sävyiltään rock-musiikin sanoiksi. Toivottavasti juuri sinä opit iloitsemaan kristillisestä rytmimusiikista uskon vahvistajana, Raamatun lukemiseen innostajana sekä rauhoittumisen, rukouksen, mietiskelyn ja hiljaisuuden sävelinä.

Ei kommentteja: