Lavatanssilla ja kirkkomusiikilla on arvokas kulttuurin säilyttämisen tehtävä. Tuntematta lavatanssimusiikkia ei ymmärretä 1900-luvun Suomea. Perehtymällä kirkkomusiikkiin välittyy useilta vuosisadoilta tietoa ja tunteita, joita kirjatieto ja kuvataide eivät kykene kertomaan. Musiikki yltää sinne, minne sanallinen puhe ei yllä. Musiikki merkitsee lisäksi puheen esiastetta.
Lavatanssi ja kirkkomusiikki kokevat nykyisin yllättävän samanlaisia haasteita. Tanssilavojen lukumäärän harvetessa kirkon jäsen- ja kävijämäärä hiipuu rajusti. Uusien sukupolvien tavoittamisessa molemmat omistavat menestystuotteen. Rippikoulu tavoittaa valtaosan ikäluokasta, josta suurin osa keinahtelee pari vuotta myöhemmin lukiolaisina vanhojen tansseissa. Innostuksen juurruttaminen epäonnistuu. Lavatanssi ja kirkkomusiikki tavoittavat yli 20-vuotiaista enää pienen vähemmistön.
Radiossa lavatanssien sävelet ja kirkkomusiikki soivat valtavirtakanavilla vain erikoisohjelmissa. Joulu merkitsee poikkeusta. Kirkkomusiikki valloittaa jouluna melkein kaikki radiokanavat, joilla lisäksi soi jouluisia lavatanssisävelmiä.
Lavatansseihin harvoin pääsee muuten kuin autolla. Koko kulttuurin laji on raitistunut juoposta maineestaan. Musiikkielämän raitistuminen ulottuu urkuparville kanttorien viinantuoksun laimentumisena.
Kirkkomusiikin uudistamiselle antaa selkeydessään vapaammat puitteet kirkon ja Raamatun muuttumaton ydinsanoma. Sitä ei voi uudistaa. Siinä ei voi joustaa. Seurakunnassa kaikki muu, kuten musiikki, merkitsee makuasioita. Lavatanssin sanoma ja merkitys vaihtelee tilanteen ja kokijan mukaan. Minun mielestäni vain tanssilajien rytmejä ei saa uudistaa.
Kirkkomusiikin uudistamisen uskon menestyvän, jos eri musiikkityylit huomioidaan seurakunnassa nykyistä laajemmin. Lavatanssien uudistamiseen tarvitaan muusikoita toisista musiikinlajeista. Minä uskon lavatanssien tavoittavuuden kasvavan, jos ohjelmassa tarjotaan sekä lavatanssia että muun musiikkityylin keikka samalta esiintyjältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti