lauantai 4. syyskuuta 2010

Haaparanta-Luulaja

Elokuun viimeinen lauantai oli jo valjennut viiden tienoilla, ja bussivuoro Luulajaan oli pian lähdössä. Haaparannan matkahuollon pihaan kaartoi Veolian kaksikerroksinen autotyyppi, jossa oli liikemiesluokkakin tarjolla. Nelostielle päästyämme kaikesta ympärillä huomasi, että ulkomailla ollaan. Liikennemerkit ovat Ruotsissa lähes samat, mutta kirjasinmalleissa ja sävyissä on eroja. Nelostien maisema ennen Luulajaa on yllättävän asumatonta seutua verrattuna Tornion, Kemin ja Oulun väliseen matkaan.

Norlannin rannikkolinja -nimellä kulkevaa pikavuoroa liikennöitiin siis Veolian kalustolla. Ranskalaisyhtiö imagollaan muistuttaa elintarvikejätti Danonea, NRJ-radiota ja liikennevalmistaja Alstomia, joiden juuret juontuvat samaan valtioon. Veoliaan liittyy tehokkuuden, riippumattomuuden ja järkevyyden vaikutelma, jossa paikkakuntia ja maakuntia palvellaan sitoutumatta alueeseen. Imago on Koiviston Auton ja Savonlinjan vastakohta alueellisen sitoutumattomuuden osalta, mutta muistuttaa Paunun ja Länsilinjan yritysvaikutelmia. Tampereen kaupunkiin sitoutunut liikennelaitos osittain tuottaa Paunulle ja Länsilinjalle itsenäisyyden ja riippumattomuuden imagon, joka heijastuu kauas Pirkanmaan rajojen yli.

Ei kommentteja: