Vuorovaikutuksellisuus ja sen vastakohdat juhlavissa sävyissään muodostivat kirkollisen viestinnän ytimen puheessa ja musiikissa. Kansakuntamme Itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus vuonna
2016 säväytti saarnaan sisältyneellä paneelikeskustelulla. Porvoon hiippakunnan
piispa korosti puheessaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämistä. Osoitamme
rakastavamme Jumalaa rakastamalla lähimmäistä. Palveleminen ei tarkoita sokeaa
tottelemista. Reformaation 500. juhlavuotta vietetään ”Armo” –teemalla, ja Suomen
100-vuotisjuhlinta alkaa pian ”Yhdessä” –tunnussanalla. Meillä on syytä
kiitollisuuteen ja ylpeyteen kotimaastamme ja aihetta katsoa eteenpäin siihen,
minkälaista Suomea rakennamme. Sanoma Jeesuksen sovitustyöstä julistettiin
melko välillisesti mutta tunnistettavasti. Saarna korosti Raamatun mukaisesti,
että armosta, ilman omia ansioita, ihminen pääsee Jumalan yhteyteen. Sekä
piispa että paneelikeskustelun nuoret aikuiset puhuivat sekä suomea että
ruotsia.
Musiikissakin virsiä laulettiin osittain ruotsiksi, mikä
elävöittää tunnelmaa ja luo valoisaa juhlavuutta. Alkumusiikkina kuoron
esittämä "Kiittäkää Herraa" (säv. Jukka Kankainen, san. Psalmista
136) korvasi alkuvirren. Jumalanpalvelusten uudistamisessa on havaittu
ongelmana useat aloitukset. Mikäli tilaisuuteen sisältyvät alkutervehdys,
alkusoitto, alkuvirsi ja alkusanat, jää epäselväksi, milloin palvelus todella alkaa.
Nyt alkumusiikki oli selkeää viestintää. Sävelmä oli tasapainoisesti melodinen
ja atonaalinen, kuoron stemmoiltaan tasapainoinen. Tenorien loistelias
aktiivisuus sekä urkujen ja laulun balanssi onnistuivat. Kuiskaamisen
rasittavuudesta äänihuulille on minua varoitettu, mutta toivottavasti teoksen kuiskaajat
sovelsivat äänipurjeille lempeää lausuntatekniikkaa.
Kirkkovuodessa on meneillään adventin pieni paasto, jolloin synninpäästön
jälkeen ei lauleta kiitosvirttä. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus on poikkeus,
jolloin kiitosvirren käyttämisestä ei ole sääntöjä. Käytännössä kiitosvirsi saattaa
sisältyä tilaisuuteen. Nyt kiitosvirsi oli korvattu ylistyshenkisellä kuoron
laululla "Itsenäisyyspäivän psalmi" (säv. Harri Kerko). Jälleen
melodisuus ja atonaalisuus olivat tasapainossa. Säestyksetön laulaminen
muodosti jatkuvan musiikin ja hiljaisuuden kontrastin. Itsenäisyyspäivän poikkeussäännön nojalla oli perusteltua myös Halleluja-hymnin laulaminen evankeliumitekstin jälkeen.
Vastausmusiikkina Vanhan testamentin tekstiin kuultiin "Herra
on minun paimeneni" (säv. Einojuhani Rautavaara, san. Psalmista 23). Sävellys
oli entuudestaan minulle tuttu reilu vuosi sitten Oulussa pidetystä
nykymusiikin viikon messusta. Nyt Helsingin suurkirkossa sävellys oli
atonaalisin ja vähiten melodinen tähän astisista kirkkomusiikin kappaleista,
mutta tilaisuuden atonaalisuuden huippu on saarnan jälkeinen "Alleluia"
(säv. Joonas Kokkonen). Kuoron värikässävyinen esitys piristää pitkän
puheosuuden jälkeen.
Ennen saarnaa päivän virsi 579 aloittaa jumalanpalveluksen
vuorovaikutuksellisen osuuden, mitä korostaa saarna puheena ja
paneelikeskusteluna. Päivän virteen saakka tilaisuus on musiikkeineen ollut
enimmäkseen yksisuuntaista viestintää seurakuntalaisille vastaanottajina. Virressä
579 on ¾ tahtilaji, urkurilla mixtur-painotteinen rekisteröinti, soinnutus
koraalikirjan mukaan, 2. säkeistö ruotsiksi, mikä elävöittää ja laajentaa
musiikin ilmaisuvoimaa, 3. säkeistö suomeksi, jolloin jalkioissa soi enemmän
pasuunan ja trumpetin sävyjä.
Meneillään on Suomen kirkkomusiikin historiallinen adventti,
sillä virsikirjan lisävihko otettiin kirkkovuoden alkaessa käyttöön. Nyt
uhrivirtenä on lisävihkon ensimmäinen virsi, numeroltaan 901. Sävelmän takuuvarma toimivuus juhlavassa kirkollisessa tilanteessa kävi selväksi.
Kaksikielinen toteutus suomeksi ja ruotsiksi soveltui sävelmän tunnelmaan
ilmiömäisesti. Virsikirjan lisävihkoon on painettu sanoitukset suomen lisäksi saksan,
englannin, ruotsin ja venäjän kielillä. Yhden säkeistöstä lauloi vuorovirtenä
poikakuoro, lauluryhmä Cantores Minoresista. Tv-ohjaus näytti oivaltavana
yksityiskohtana mixtura-äänikerran poiskytkemisen. Koko seurakunnan laulama
säkeistö ilman mixtura-äänikertaa toimi loistavasti octave 2 –äänikerran sävyttämänä.
Kirkkomusiikin realistisuutta merkitsi "Anna meille
rauha" –kappale (säv. Ilkka Kuusisto, san. Jaakko Haavio). Kitara säesti
ja poikakuoro lauloi esirukouksen lomassa säkeistö kerrallaan. Uudistuva
kirkkomusiikki suosii säestyssoittimien moninaisuutta.
Virsi 462 toteutettiin seisten laulettuna ylistysvirtenä,
mitä pidän tilanteessa erittäin perusteltuna. Toinen säkeistö laulettiin
ruotsiksi. Kolmas säkeistö ei tällä kertaa alkanut modulaatiolla.
Loppusoittona esitettiin Mauri Viitalan toccata. Sävelmään
kuului atonaalisuutta mutta enemmän melodisuutta. Teos yhdisti ranskalaisen romantiikan
kauden urkumusiikin piirteitä moderneihin sävyihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti