Lähetyshiippakunta - katolilaisia sävyjä ripauksella lestadiolaisuutta

Lähetyshiippakunta ansaitsee luterilaiseen kirkkoon kuuluvien viidesläisten eli uuspietistien kiitoksen. Järjestäytynyt, opillisesti ja toiminnaltaan huolellinen irtautuminen valtiokirkon rakenteesta Luther-säätiöksi ja omaksi hiippakunnaksi on rohkea teko. Kirkkomme opillinen ja toiminnallinen – taloudellinenkin – hätätila on tullut näkyväksi, saanut julkisuutta ja noussut uudessa merkityksessä osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Lähetyshiippakunnan perustaminen todistaa valtiokirkolle, että kirkkokansan raamattuvyöhyke tosiasiallisesti kykenee irtautumaan ja toimimaan järjestäytyneesti haastaen kirkon perinteisen organisaation opin ja toimintakulttuurin.

Messu saa Lähetyshiippakunnan toteuttamana huomattavan katolilaisia piirteitä. Raamatun valossa minun on vaikeaa antaa oikein toimitetulle messulle niin merkittävää opillista ja käytännöllistä merkitystä kuin tämä radikaalien akateemisten johtama ryhmittymä antaa. Perustelut ovat korkealentoisia. Käsiteanalysoinnin akateemisia taitoja tarvitaan runsaasti.

Raikasta ja ravitsevaa Raamatun opetusta on Lähetyshiippakunnassa tarjolla messujen saarnoissa. Päivän tekstit käsitellään monelta kannalta. Laki ja evankeliumi julistetaan armollisen selkeästi. Lähetyshiippakunta tarjoaa uskonelämän muodostumiseen, hoitamiseen ja kasvamiseen arvokkaita mahdollisuuksia – aarteita raamatun tutkimisesta. Pelkästään saarnojen takia tarvitsee jokaisen itseään kunnioittavan perusluterilaisen käydä tutustumassa Lähetyshiippakunnan messuun.

Lyhyiden mietiskelyn virikepuheiden paikka on toisaalla, ei Lähetyshiippakunnan messuissa. Ainut hiljaisen mietiskelyn hetki sijoittuu esirukouksen loppuvaiheeseen omille hiljaisille rukousaiheille varattuun osuuteen valtiokirkon kaavan mukaisesti. Vastausmusiikkina on yhdessä laulettu virren säkeistö, ja ehtoollisellakin musiikkina on pelkästään yhteislaulua.

Lähetyshiippakunnan kirkkomusiikki on linjaltaan vanhoillislestadiolainen. Muulle musiikille kuin yhdessä lauletuille virsille ei ole tilaa. Tämä rajaa messuista instrumentaalisen klassisen kirkkomusiikin sekä kristillisen pop-musiikin. Vanhoillislestadiolaisuuden sävyjä on siinäkin, ketkä pääsevät messuissa palvelemaan. ”Esittää” -verbi on Lähetyshiippakunnassa kielletty sana määriteltäessä kirkkomuusikon toimintaa. Esittävä taide ei ilmeisesti sovellu oikein toimitettuun messuun. Evankelisluterilaisen kirkon puolella toimivilla ei ole pääsyä kanttoriksi. Lähetyshiippakunnan suoraviivainen linjaus on, että samaan aikaan ei voi toimia molemmissa: luterilaisessa kirkossa ja Lähetyshiippakunnassa. Lestadiolaisuuteen viittaa koko ajatus, että seurakunta yhteisönä ja johtajien toimesta valvoo messun kanttorien yksityiselämää seuraten, ettei kirkkomuusikko toimi molemmissa tunnustuskunnissa.

Esirukous tarjoaisi mahdollisuuden kantaa kirkkomme hätätilanne seurakunnan yhteiseksi rukousaiheeksi. Käytännössä liturgi mainitsee rukousaiheina Lähetyshiippakunnan oman piispan, dekaanin ja oman paikallisseurakunnan työntekijät. Tämän jälkeen siunataan yleisellä ilmaisulla kaikki maassamme tapahtuva apostolinen julistus. Minkä takia ei suoraan rukoilla Suomen valtiokirkon tilanteen, piispojen, muiden johtajien ja kirkollisen hälytystilan puolesta? Pidän rukousta parhaana mahdollisuutena edistää keskusteluyhteyttä ja liennyttää kiistatilannetta valtiokirkon ja Lähetyshiippakunnan välillä.

Lähetyshiippakunnan toiminta onnistuessaan edistää viidesläisten herätysliikkeiden eli uuspietistien intressejä. Radikaali akateeminen toiminta voi jossakin tilanteessa jarruttaa liberalisoitumisen kehitystä kansankirkossa. Uuspietisteillä on mahdollisuus profiloitua sovinnollisempina liikkeinä ja säilyttää laajemmat toiminnan mahdollisuudet kirkossa. En pidä mahdottomana ajatusta salaisesta sopimuksesta Lähetyshiippakunnan sekä viidesläisten ja evankelisten ryhmittymien välillä. Kansanlähetyksen, Sleyn ja Raamattuopiston sekä Lähetyshiippakunnan kanssa on saatettu laatia Ryttylän, Ruoholahden tai Kauniaisten kabinettisopimus. Osa samoin ajattelevista akateemisista johtajista ja toimijoista on valittu uhrautumaan, irtautumaan Lähetyshiippakunnan ryhmittymänä kirkon perinteisestä rakenteesta, jarruttamaan kirkon liberalisoitumista, nostamaan uuspietistien intressit laajaan julkiseen keskusteluun sekä tekemään näkyväksi mahdollisuus, että kirkon aktiivisen raamattuvyöhykkeen irtautuminen kirkon rakenteesta on todellisesti ja käytännössä mahdollista.

Kansankirkon hätätila opillisesti, kulttuurillisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti on todellinen. Lähetyshiippakunnan oikea johtopäätös on turvata ravitsevan raamatun opetuksen järjestäminen saarnojen avulla mahdollisimman monella paikkakunnalla. Muutoin ryhmittymän kulttuurilliset toimintamallit sisältävät suunnan tarkistusta vaativia piirteitä. Kirkkomusiikin kehittämisessä mallikelpoisia järjestöjä ovat Kansanlähetys, Sley ja Raamattuopisto. Viisikielinen laulukirja tarjoaisi järjestöjen ja Lähetyshiippakunnan yhteistyölle tuoreen ja raikkaan perustan muun kirkkomusiikkiyhteistyön lisäksi.

Lähetyshiippakunnan messu tarjoaa ennen kaikkea lukuisia mahdollisuuksia ilmaista pyrkimyksiä kirkon hätätilan lievittämiseksi, erityisesti esirukouksen sanamuodoin. Samassa merkityksessä tärkeää on avata kanttoreille mahdollisuus palvella sekä Lähetyshiippakunnan että luterilaisen kirkon messuissa.