tiistai 18. syyskuuta 2018

Radio uudistuu

Mitä skandinaavit edellä, sitä suomalaiset usein perässä. Tanskan yleisradio DR vähentää tv-kanaviaan 6:sta 3:n ja radiokanavia 8:sta 5:n. DR:n kuoro ja orkesteri säilyvät. Kahdella radiokanavalla tanskalaisen musiikin osuus nostetaan 48 %:n.

Suomessa pelkän radion varassa olit kuluneena kesällä pihalla Trumpin ja Putinin Helsinki-huipputapaamispäivänä ja nyt syksymmällä Ruotsin vaali-illan käänteistä. Mikäli tv:n suoran erikoislähetyksen kynnys ylittyy, kertoo tv kyseisestä uutistapahtumasta nopeimmin ja tehokkaimmin. Yle olettaa netti-tv:n tavoittavan kaikki.

Tavallista uutisvirtaa radio seuraa edelleen vahvasti, mistä kertoo Ylellä uudehko Radio Suomen Päivä. Politiikkaa ja taloutta käsitellään laajasti ja valmistellusti, millä julkisen palvelun kanava erottuu kilpailijoistaan. Lakkautetuista Ajantasa-ohjelmista poiketen Radio Suomen Päivä sisältää musiikkiakin, mikä merkitsee paluuta Ajantasaa edeltäneeseen Tänään iltapäivällä -lähetyksen ideaan.

Radion tehtävä on yhdistää puhetta ja musiikkia luovasti. Netti antaa kirjaston tavoin mahdollisuuden kuunnella puhetta ja musiikkia erikseen. Radio Suomen Päivä merkitsee radion paluuta omaan rooliinsa.

Kulttuurikanava Yle Radio 1:llä toivoisin korjauksia keväällä uudistettuihin arkiaamuihin. Kanava erottui uudistukseen saakka aamun prime timessa tarjoamalla klassisen musiikin ja puheen lähetysvirtaa. Nyt klassinen musiikki vaikenee klo 7 soiden seuraavan kerran klo 11. Ykkösaamun pidentäminen ei juuri lisännyt sisältöä, koska ensimmäinen uutisjuttu uusitaan ohjelman päätteeksi. Yle olettaa netin tavoittavan kaikki, joten saman voi jokainen kuluttaja tehdä tykönään itse. Minun unelmieni Yle Radio 1 tarjoaa klo 6-8 hartausohjelmat, uutisia ja klassista musiikkia. Uutisten lähestyminen klassisen musiikin soidessa muodostaa vaikuttavia äänimaisemia ja mahdollistaa kilpailijoista erottumisen.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Suomi - heavykulttuuri

Oli pimeä syksyinen ilta - hetki sitten - kuunnellessani BBC:ltä radio-ohjelmaa (Global Beats - Heavy Metal in Finland) Suomen heavykulttuurista. Minulle kyseessä on suuri tuntematon musiikin laji. Ohjelma toteutti sivistävää tehtäväänsä.
Yritänkö kirkkomuusikkona sanoa seuraavaksi rivien välissä, että heavy on muuta musiikkia syntisempää? En yritä, en rivien keskelläkään. Raamattu ei rajoita musiikillista ilmaisua. "Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi" (1.Kor 6:12) Terve varovaisuus kannattaa. Heavyssä minun havaintojeni mukaan esiintyy enemmän pimeyden, pahuuden ja Sielun Vihollisen tunnuksia ja ihannointia - jopa palvontaa - muita musiikinlajeja enemmän. Sielun Vihollinen on todellinen Jeesuksen vastustaja.
Miksi pimeyttä täytyy ihannoida? Eikö maailman pimeyttä, pahuutta ja kärsimystä näe tarpeeksi katsottaessa tv:stä uutiset tai luettaessa sanomalehti? Jos on rehellinen, ei tarvitse edes avata tv:tä tai sanomalehteä. Pimeyttä, pahuutta ja syntiä löytyy meidän jokaisen omasta elämästä ja sisimmästä. Minä tarvitsen joka päivä Jeesuksen veren puhdistusta synneistäni ja pahuudestani. Miksi armahdettuna enää ihannoisin pimeyden valtaa ja pahuutta?
Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon. (Sananl. 28:13) Raamattu ei kutsu ihmistä ihannoimaan pimeyttä ja piehtaroimaan pahuudessa. Raamattu kutsuu tunnustamaan ja hylkäämään synnin ja vaeltamaan synneistä armahdettuna valossa.
Kirkkomuusikkona koen, että mikään musiikkityyli ei ole toista syntisempi. Kaikki musiikkityylit kuuluvat virsikirjaan, kirkkoon ja kristityn elämään. Kannustan tutustumaan kristilliseen heavyyn. Kaikki musiikkityylit ovat olemassa kristillisinä versioina.
Mikäli muu kuin kristillinen heavy edelleen kiinnostaa, kannustan tilannearvioon. Tarkastele, lisääkö vai vähentääkö heavyn harrastaminen uskonelämän hoitamiseen eli Raamatun lukuun, rukoukseen ja seurakuntaan käyttämääsi aikaa? Jos havaitset vähentymistä, kannustan pohtimaan, rakentaako heavymusiikki uskoasi ja elämääsi? Mikä tahansa harrastus ja kiinnostuksen kohde saattaa samalla tavoin tulla epäjumalaksi ja haitata uskonelämän hoitamista.
Kun ihmisen elämässä Jeesus on Herra, tärkeimmällä sijalla, se vaikuttaa ihmisen tahtomiseen ja tekemiseen. Älä anna minkään kiinnostuksen kohteen tulla Jeesusta tärkeämmäksi tai edes samalle tasolle! Raamattu saakoon viitoittaa musiikin valintojamme ja koko elämäämme.

tiistai 11. syyskuuta 2018

SVT:n ja YLE:n vaalivalvojaiset

Vaalihuoneistojen sulkeutuessa Ruotsin parlamenttivaaleissa käynnistyy sekä ennakkoon että vaalipäivänä annetujen äänten laskenta. Suomessa vastaavalla hetkellä julkaistaan ennakkoäänten tulos. Ruotsissa julkaistaan ovensuukysely - periaatteessa yksi gallup muiden joukossa. 

Ruotsissa 9.9.2018 pidetyt vaalivalvojaiset SVT:llä poikkesivat YLE:n käytännöistä siinä, että puoluejohtajat seurasivat tuloslaskentaa poissa julkisuudesta. YLE:n vaalivalvojaisissa totutusti nähdään puoluejohtajien ilmeet ennakkoäänten julkistushetkellä. Puoluejohtajien haastattelujen toistuessa illan edetessä kuullaan paljon samojen lausumien ja seikkojen toistoa. 

SVT:llä voitonpuheet tuloslaskennan lopulla kuulostivat tuoreemmilta. Vasemmiston Sjöstedtin ruotsia pidin nyt illan selkeimpänä. Yleisesti kaikkien puoluejohtajien voitonpuheet koin selkeämpänä ruotsina verrattuna heidän artikulaatioonsa SVT:n vaalistudiossa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Ruotsin ja Suomen vaalit - poliittinen viestintä

Viestinnän tyyli on suuri osa sanomaa. Ruotsin vaaliviikolla tämän havaitsee verratessa suurinta gallupsuosiota nauttivien puolueejohtajien puhetta. Minä koen Löfvenin puhuvan ruotsia hieman Kristerssonia selkeämmin. Åkessonin puhetta pidän paljon epäselvempänä ja slangin kaltaisena. Ranskan presidentinvaaleissa Macronin ja Le Penin - konservatiivin ja äärioikeistolaisen - viestintä erottui samalla tavalla. Macron puhuu ranskaa erittäin selkeästi. Le Pen puhuu vaikeasti ymmärrettävää slangia. Åkessonin ja Le Penin puhetyyli sulkee kieltä opettelevat maahanmuuttajat ja ulkomaalaiset poliittisesta keskustelusta.

Monikulttuuristuvassa Suomessakin jokainen poliittinen mainos ja vaalipuhe on syytä esiluetuttaa suomea opettelevalla maahanmuuttajalla tai ulkomaalaisella. Puoluejohtajista Halla-ahon puhetyylin kuvittelen haastavimmaksi kieltä opettelevalle maahanmuutajalle tai ulkomaalaiselle. Perussuomalaisten johtaja asettuu eurooppalaiseen äärioikeistolaiseen vaikeaselkoisten kollegojensa muottiin. Minulta suomenkielisenäkin Halla-ahon puhe vaatii tarkkaa keskittymistä. Soinin puhetyyli päinvastoin tempaa ajatukset mukaansa. Toisaalta soinismien ongelma oli kansallistunteen lietsominen suomen kielen vivahteilla, jotka eivät helposti avaudu kieltä opetteleville muukalaisille. "Tuli iso jytky" -lauseen ongelma ei ollut puheen nopeus tai epäselvä artikulaatio. Sanakirjaan kuulumattoman sanan merkitys perustuu suomen kielen kirjoittamattomiin sääntöihin, hienovaraisiin sävyihin ja sointeihin, joiden ymmärtäminen vaatii suomen opiskelua vähintään vuosikymmenen. 

Perussuomalaisten viestintä näyttää usein sisäpiiriläpän heitolta. Ulkopuolisuuden kokemus toistuu. Epäselvä poliittinen viestintä lisää eriarvoisuutta ja heikentää kansanvaltaa. 

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Iso Kirja -opiston ja juhannuskonferenssin tulevaisuus

Keuruulla sijaitsevan Iso Kirja -opiston suurimpana ongelmana pidän sitä, minkä Leevi Launonen (Ristin Voitto -lehden emerituspäätoimittaja) mainitsi juhannusaattona vaikuttavalla raamattutunnillaan. "Iso Kirja -opistoon tulee vuosi vuodelta Raamatun huonommin tuntevia nuoria". Myönteistä ilmiössä voi olla se, että uskoontulleet sitoutuvat nopeammin Raamatun opiskeluun. Opetuslapseuttaminen toteutuu tehokkaammin kuin ennen.

Raamattuherätystä tarvitaan elävään, uudistuvaan ja kasvavaan kristillisyyteen seurakunnissa ja herätysliikkeissä. Siinä on tärkein ratkaisu helluntailaisen Iso Kirja -opiston talousongelmiin. Seurakunnista ja kristillisistä tapahtumista haetaan elämyksiä ja tunnekokemuksia. Siinä ei ole mitään väärää, jos Raamattu on tärkeintä. Elämän yleinen rytmi on vauhdittunut 20 vuodessa internetin, kännyköiden, sähköpostin nopeutettua viestintää työn tehostuessa, halpalentojen ja energiajuomien tultua markkinoille. Ei ole ihme, että tunnekokemuksia korostavat karismaattinen herätysliike, ortodoksinen kirkko, lestadiolaisuus ja herännäisyys ovat olleet muodissa tai säilyttäneet kannattajakuntansa yhteiskunnan muutoksessa. Seurakunnista, herätysliikkeistä ja kristillisistä kesätapahtumista haetaan tunnekokemuksia - lisäksi matkailukokemuksia.

Maailmanlaajuisesti yksilöllinen matkailu joukkoliikenteitse kasvaa. Iso Kirja –opistolle matkustamista helpottaisivat suorat bussivuorot juhannuskonferenssiin Jyväskylästä, Seinäjoelta ja Tampereelta. Taloudellisen riskin jakaisivat paikalliset helluntaiseurakunnat ja Iso Kirja –opisto. Liityntäpysäköinti helluntaiseurakuntien pihoilla näissä kaupungeissa toisi tuloja bussilipun hinnan lisäksi.  

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Trump ja Putin 16.7. Suomeen

USA:n Nato-liittolaiset Euroopassa, etenkin Itämeren rannikolla, pelkäävät Trumpin ja Putinin henkilökemioiden synkkaavan liian hyvin, jolloin USA etääntyisi Euroopan puolustamisesta. Trump ja Putin saapuvat 16.7. Suomeen. Neuvottelun järjestäjänä maamme saa upean kunniatehtävän kansainvälisen politiikan rauhanvälittäjänä. Lentokonebongareille Trumpin ja Putinin vierailu Suomessa tarjoaa jännittävää kuvattavaa jo kokousta valmisteltaessa. USA:n lentokoneita on havaittu pari päivää sitten Helsinki-Vantaalla ja lisäksi tänään Turun lentokentällä, mikä viittaa Trumpin mahdolliseen käyntiin Kultarannassa.

Tänään Valkoinen talo kertoi USA:n kieltäytyvän tunnustamasta Krimiä Venäjälle kuuluvaksi. Kreml on tosin kieltänyt Krimistä puhumisen Helsingin neuvottelussa. USA:n ja Euroopan pelätään suomettuvan. Saksan suomettuminen esimerkiksi äärioikeiston toimesta - kuten Italian vaaleissa jo kävi - on toistaiseksi peruttu hallitussovun synnyttyä ja CSU:n ministereineen jatkaessa CDU:n ja demarien hallituksessa. Sopu merkitsee EU:n vapaan liikkuvuuden kunnioitusta ja maahanmuuton kansallista rajoittamista. 

torstai 19. huhtikuuta 2018

Politiikka on rikki

Harkimo irtauduttuaan Kokoomuksesta ja Jungner ovat päivän uutisten mukaan perustamassa uutta poliittista puoluetta. Tilannetta edelsivät viime vuosina Jungnerin ja Juhana Vartiaisen irtautumiset Sdp:stä, mikä jätti poliittiseen keskustaan puoluekantaansa vaihtanutta väkeä. Heistä moni saattaa kuulua puoluekannastaan epävarmojen leiriin. Mielipidetiedusteluista havaitaan runsas siirtymä keskustapuolueesta katsomon puolelle. Tässä on Harkimon ja Jungnerin puolueelle kasvualusta ja maaperä. Väyrysen voidaan sanoa olleen oikeassa ja aikaansa edellä - ehkä liian edellä - kansalaispuolueineen. Oikea ajoitus on politiikassa yhtä tärkeää kuin musiikin julkaisussakin. Politiikassa puoluerakenne ei nauti kunnioitusta ja tarvitsee uudistusta. Macron puolueineen merkitsee esikuvaa. Nuorsuomalaisen puolueen paluutakin saattaa Harkimon ja Jungnerin projekti tarkoittaa. Kokoomuksesta sooloiluvuorossa on Vapaavuoren ja Lepomäen jälkeen nyt Harkimo. Puolueen hajaannus saattaa lisätä gallupeja johtavan Sdp:n suosiota.