sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Rovaniemi - kirkkoherranvaali - vaalisaarna I - Jouni Riipinen


Matt 6: 14-15: Jeesus sanoo: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös Taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Minulla on tässä jalkapallo. Poikasena kerran tiukassa pelissä potkaisin pallon naapuritalon kellarin ikkunasta sisään. Porukassa päätimme, ettei kukaan kerro tästä vahingosta kellekään. Illalla kuitenkin nuorempi veljeni kotonamme ilmoitti, että olin jalkapallolla särkenyt naapurin ikkunan. Vanhempieni tiukan puhuttelun jälkeen minun oli lähdettävä heti pyytämään anteeksi. Ajoin polkupyörällä kiertotietä välttääkseni naapuriin menoa. Pelokkaana sitten sopersin naapurin oven suussa sanan: anteeksi. Naapurin äiti totesi: ei se mitään, sattuuhan sitä. Meidän isä on jo korjaamassa ikkunaa. Paluumatkan poljin suorinta tietä pikavauhtia takaisin kotiin. Helpottuneena ilmoitin kotiväelleni asian olevan hoidettu.

On merkillistä, miten tämä vahinko ja anteeksipyyntö ovat jääneet vahvana opetuksena elämääni. Miten helposti joukossa tyhmyys tiivistyy. Porukan päätös ei pitänytkään. Oli siis lopulta kohdattava totuus. Miten vaikeaa on tunnustaa rikkomus ja pyytää anteeksi.  Opin samalla, kuinka vapauttavaa ja helpottavaa on, kun on pyytänyt ja saanut anteeksi. Ihmeellistä on myös se, miten lapsuudessa kerran saadulla kasvatuksella on suuri ja kauaskantoinen vaikutus koko ihmisen elämään ja toimintaan. Ehkä olet kokenut samaa. Yllättävän hienoa on havaita hyvien opetusten kantavan läpi elämän.

Päivän evankeliumissa Jeesuksen sanojen opetuksena on, että me kunnioitamme toisia ihmisiä, annamme hänelle oikeuden täyteen ihmisarvoon ja turvaamme toinen toistemme ihmisoikeudet. Antaessamme anteeksi me hyväksymme meitä loukanneen lähimmäisen. Tuemme hänen koko inhimillistä olemassaoloaan, elämäänsä ja identiteettiään. Kieltäessämme anteeksiannon meitä loukannut voi kokea jäävänsä yksin, ja voi kokea itsensä jopa huonommaksi kuin me. Jos emme saa anteeksi, voimme joutua kantamaan todella suuria taakkoja.

Usein kuulee sanottavan, että anteeksi pyydetty on anteeksi annettu. Se tarkoittaa, että kun on kerran pyydetty anteeksi, se on silloin poissa minulta. Olen vapautettu asiasta. Ei väliä, vaikkei toinen annakaan anteeksi. Tämä tilanne lähtökohtaisesti on hyvä, mutta jäänee kuitenkin vajaaksi, kuin puolitiehen. Anteeksiantoon tarvitaan myös aikaa. Mitä syvempi loukkaus, sen pidempi aika anteeksiantoon tarvitaan. Meidän olisi hyvä olla näissä tilanteissa ehdottoman rehellisiä: tunnustaa ja tunnistaa inhimilliset heikkoutemme toinen toistemme ja Jumalan edessä.

Jeesuksen anteeksiantamuksen kehotuksessa on siis kyse hyvin laajasta sosiaalisesta ja yhteisöllisestä toinen toistemme välittämisestä ja rakastamisesta. Jeesuksen anteeksiantamisen kehotus koskee meitä myös yksilöinä. Jeesus kehottaa seuraajiaan antamaan anteeksi siksi, että jokainen meistä voisi parhaiten selviytyä elämän monista vaikeista sotkuista. Monesti, hyvistä yrityksistämme huolimatta, joudumme eksyksiin itsemme kanssa, epäonnistumme ihmissuhteissamme ja unohdamme ottaa huomioon lähimmäistemme tarpeet. Elämänhallintamme on puutteellista.  Löydämme itsemme elämän umpikujasta. Tästä selviytyminen on mahdollista sillä ehdolla, että elämän umpikujaan joutunutta ei hylätä.

Kristittyinä me näemme, että anteeksiantamuksessa on kaksi puolta: Jumalan anteeksianto ja meidän ihmisten anteeksianto. Kumpi on ensin? Onko meidän ensin annettava anteeksi, ja vasta sitten Jumala antaa anteeksi meille? Jeesus sanoo evankeliumissamme: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös Taivaallinen Isänne teille anteeksi. Siis nyt esillä olevan evankeliumin kohdan mukaan meidän ihmisten on ensin annettava anteeksi, ja vasta sitten saamme Jumalan anteeksiannon.  Päivän evankeliumimme liittyy Jeesuksen opetukseen Isä meidän –rukouksesta: Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meille velassa. Siis myös tämä Isä meidän –rukouksen kohta kehottaa meitä ensin antamaan anteeksi toisillemme. Toisaalla me luemme Matteuksen evankeliumista Jeesuksen opetuksen: ”Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan. Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”

Siis Matteuksen evankeliumin mukaan Jumalan meille antaman tuomion määrä riippuu siitä, miten olemme tuominneet toisiamme. Tämä evankelista Matteukselle tyypillinen piirre kätkee sisäänsä uskon ja teot. Kristinoppimme mukaan Jumala lahjoittaa meille uskon ja avaa sydämemme rakkaudelle. Siis usko Jumalaan avaa meille Jumalan anteeksiannon. Katekismuksemme vakuuttaa: uskossa otamme vastaan Jumalan lahjat, ja turvaamme Häneen. Pidämme Hänen lupauksiaan tosina, ja uskallamme heittäytyä niiden varaan. Kirkon yhteinen usko tukee meitä silloin, kun oma usko horjuu.

Jumalan anteeksiannon tulisi edelleen johdattaa meidät anteeksiantavaisuuteen toinen toisiamme kohtaan. Jeesuksen Kristuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus ovat todellinen ja elävä todiste siitä, että Jumala on valinnut meidät yhteyteensä ja samalla Hän antaa meille myös anteeksiantamuksensa. Ihmisinä, syntisinä me rikomme Jumalan tahtoa vastaan. Torjumme usein Jumalan kutsun ja käytämme väärin Hänen antamiaan lahjoja. Näin Jeesuksen opetus anteeksiantamuksesta koskee meitä kaikkia. Anteeksiantamus on siis erittäin kiinteä osa Jumalan läheisyyttä, Hänen valtakuntansa syvintä olemusta tässä ajassa. Sekä yksilöinä että kirkkona ja kristikansana me joudumme pyytämään anteeksiantoa, vapautusta ja armon uudistavaa voimaa Jumalalta, Isältämme.

Jalkapallo – kun pelataan jalkapalloa, me kuulumme joukkueeseen. Seurakunta on kuin jalkapallojoukkue, yhteisö, johon olemme kasteen kautta liitetyt, ja joka pelaa ja toimii tämän maailman keskellä Jumalan totuuden lähettiläänä Raamatun sanaan sitoutuneena. Ulkonainen pelikenttä eli maailmamme on muutoksessa. Elämme moniarvoisessa, monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa maailmassa. Yhä vähemmän on itsestäänselvyyksiä.

Muutos on todellista. On sanottu, että tämän päivän ihminen on ”kelluva ihminen”. Ihminen, joka on joko tahtoen tai tahtomattaan irti perinteisistä arvoista, instituutioista sekä uskonnosta ja sen merkityksestä. Nykyihmisen elämää hallitsevat populaarikulttuurin nopeasti muuttuvat, kevyen pinnalliset sekä vahvasti kaupalliset sisällöt ja arvot. Jokapäiväistä elämää ovat maailmanlaajuinen nopea tieto olohuoneessamme, internet ja sosiaalinen media. Nykyisin yhä useampi kokee, ettei kirkon jäsenyydellä ole minulle mitään merkitystä. Vaikka noin 94 % suomalaisista sanoo, että Suvivirsi ja Enkeli taivaan tulee laulaa koulun juhlissa, ns. negatiivinen uskonnonvapaus, uskontoallergia lisääntyy vahvasti ajassamme.

Seurakuntalaisina me nyt siis kyselemme: miten kirkko ja seurakunta näkyvät tämän päivän ihmisten elämässä. Säilyykö kristillinen kulttuuri keskellämme? Mitä varten kirkko ja seurakunta ylipäänsä ovat? Mikä on kirkon ja seurakunnan identiteetti, ja samalla myös kristityn identiteetti muutoksen maailmassa, tässä pelikentässä, jossa tänään olemme. Muuttuneessa tilanteessa meidän seurakuntana ja kirkkona tulisi avata uusia ovia, koota rohkeutta mennä yhdessä uuteen, erilaiseen maailmaan, mennä uusille kentille. Meillä on seurakunnassa hyvä, todellinen ja vahva sanoma. Se on se iankaikkinen, jatkuvasti pysyvä, Jumalaan kiinnitetty, anteeksiantamuksen, armon ja rakkauden sanoma. Jokainen seurakunnan työntekijä, luottamushenkilö ja vapaaehtoistyössä mukana oleva on tärkeä, hienolla ja arvokkaalla paikalla, tässä tämän päivän Jeesuksen opetuslapsijoukkueessa. Myös jokaista seurakunnan jäsentä tarvitaan tässä joukkueessa positiivisen viestin viejänä. Yhteinen haasteemme on vahvistaa kirkon ja seurakunnan jäsenyyttä, avata toivon ja anteeksiannon positiivisia, elämää parhaiten kantavia näköaloja, epätoivon, tuskan ja ahdistuksen ulkoisella kentällä.

Kirkkohallituksen vastikään julkistaman seurakuntarakenneuudistuksen yhteydessä ilmeni, että 86 % Suomen seurakunnista toivoi läheisyyden ja yhteisöllisyyden olevan seurakuntaelämän keskeisinä piirteinä. Siellä, missä joukkueessamme on läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä, siellä on myös toisesta välittämistä, auttamista ja yhteistyötä sekä myös oikeaa tekemisen meininkiä yhdessä. Tässä joukkueessa Jumala itse johtaa, hoitaa ja vahvistaa jokaista jäsentään. Olemme yhdessä Jumalan, Isämme asialla. Olemme saaneet häneltä paljon anteeksi.

Niin – jalkapallo – pannaan Taivaan Isämme toivon ja tulevaisuuden pallo liikkeelle!

Me rukoilemme:

Rakas Taivaallinen Isämme,

anna meille voimaa antaa ja pyytää anteeksi toinen toisiltamme

Anna meille rakkauden ja yhdessä toimimisen henki seurakuntajoukkueessamme

Kiitos, että Sinä johdatat, kannat ja viet meidät perille kirkkauteesi Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta

Aamen

Ei kommentteja: