torstai 5. maaliskuuta 2009

Napit vastakkain

Yle Radio 1:ssä kuultiin eilen (4.3.-09) Napit vastakkain -väittely, johon osallistuivat Ylen ja Sanoma Newsin toimitusjohtajat. Ohjelma on kuultavissa myös Yle-areenassa. Keskustelussa korostui moniarvoisen uutistarjonnan pyrkimys, jonka tavoitetila on aito uutistoimitusten välinen kilpailu. Merkittävänä käänteenä mainittiin Ylen kahden vuoden takainen irtautuminen STT:n asiakkuudesta, jolloin Yle lisäsi omaa uutisten tuotantoaan.

Väittelyssä tuli myös esille Ylen pyrkimys tarjota maksuttomasti uutistarjontaansa kaupallisten toimijoiden käyttöön. Tavoite voidaan tulkita paluuaskeleeksi moniarvoisuudesta. Hankkeen vastustajat pelkäävät ilmaisen uutisjakelun johtavan toimittajien vähentämisiin kilpailevissa uutistoimituksissa. Ylen puolella ennakoidaan, että kilpailevissa uutistoimituksissa aiheutuisi lähinnä toimenkuvien muutoksia. Uutisten perustuotannosta siirtyisi työvoimaa muuhun sisällön tuotantoon. Väittelyssä mainittiin myös Ylen pyrkimys hoitaa STT:n yöpäivystys.

Yle aikoo tulevaisuudessa ostaa 20 prosenttia toimitetuista radio-ohjelmistaan yksityisiltä ja riippumattomilta toimijoilta. Väittelyssä ennakoitiin, että toteutuessaan tavoite kehittäisi Suomen kaupallista radiotoimintaa. Alalle syntyisi uusi liiketoiminnan osa.

Ei kommentteja: