maanantai 1. syyskuuta 2008

Aamun radio

Ennakoin radion suorien lähetysten ja suorien ulkolähetysten merkitykselle kasvua. Tekniikan edistys keventänee ulkolähetyksen kalustoa ja sitouttanee vähemmän työvoimaa. Ehkä suoraa ohjelmavirtaa tullaan välittämään olympiakaupunkien ohella muiltakin kaukomailta Ylen Hyvä -kampanjan tai merkittävien uutistapahtumien myötä.

Radion ohjelmakarttoihin vaikuttaa myös työaikojen hajautuminen. Olettaisin, että yötyön merkittävä asema tulee lisäämään kiinnostusta mainosradioiden juonnettuihin yöradioihin.

Aamun ohjelmavirrassa kuullaan uudistuksia Iskelmän ja Radio Novan taajuuksilla jo tänään. Iskelmän toinen aamujuontaja on Anna-Mari Raaska, ja Novalla toinen aamujuontaja on Minna Kuukka. Lisäksi uusia ohjelmaosioita kuullaan molemmilla kanavilla.

Iskelmän ja Radio Novan iltapäiviin toivoisin jatkossa enemmän artistivieraita. Mielestäni laulavia studiovieraita kuullaan radiokanavilla yhä harvemmin. Muistikuvieni mukaan -90-luvulla kuultiin useammin suoria artistihaastatteluita, jotka huipentuivat kitaralla säestettyyn lauluesitykseen livenä.

Ei kommentteja: