tiistai 12. elokuuta 2008

Siilinjärven mansikkakarnevaali

Kuopion seutu tarjoaa lahtelaiselle joukkoliikenteen harrastajalle muistoja. Paikallisessa bussiliikenteessä vilisee yhä -80-luvun keskiovellisia Kabusseja. Koiviston Auto liikennöi kahdella tällaisella Lahdessa lähes pari vuosikymmentä sitten. Reitit kaupungin kaduilla painottuivat Launeen ja Mukkulan lähiöihin.

Junalla pääsee Kuopiosta Helsinkiin, Kajaaniin ja Ouluun vielä ilahduttavan myöhään. Toisaalta Finncomm veloittaa huomattavan lempeästi loppuillan lennosta Siilinjärven Rissalasta Helsinkiin. Kuopiossa ja Siilinjärvellä talous ja yritteliäisyys kasvavat. Kaupunkien väestökehitys porskuttaa voiton puolella. Yllättävää onkin, ettei Siilinjärveltä Kuopioon kulje paikallisjunia kaukovuorojen ohella.

Kuluneen kesän yllättäviin ruokauutisiin lukeutuvat kotimaisen marjasadon ongelmat ja toisaalta innostuttavan rapusaaliin odotukset. Tänään Savon Sanomien verkkolehti puolestaan kertoi siilinjärveläisen kuntoutuskeskus Kunnonpaikan aterioista. Kuntoutujien päivällinen on keventynyt keitoksi ja salaatiksi.

Kunnonpaikka perustelee muutosta terveyssyillä ja kohonneilla elintarvikekuluilla. Kela ja Valtiokonttori korvaavat yritykselle noin kymmenen euroa aterialta. Väitetään, ettei summa riitä enempään. Kunnonpaikassa käydään lisäksi yt-neuvotteluja. Yhtiö kiistää yt-neuvottelujen heijastuvan kuntoutujien ruokalautasille. Suomen Sotaveteraaniliiton taholla on huolestuttu peläten, että muut kuntoutuslaitokset seuraisivat esimerkkiä. Kuntoutettavien veteraanien ateriat niukentuisivat.

Ateria viestittää ihmisyyteen kuuluvaa yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta. Ruokailu välittää elämyksiä eikä merkitse pelkkää ravintoaineiden annostelua. Savon Sanomien uutisen sanamuoto osin painottaa aiheen tunnepohjaa. Ei kerrota, sisältääkö keitto- ja salaattipöytä ravintoaineiden vajeen. Mahdollisesti proteiinit tarjotaan kinkkusuikaleina ja kananmunalohkoina. Kun keittoa tuodaan saataville, ei lämmintä ruokaa myöskään puutu. Ongelmiksi jäävät korostuen yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden ja elämyksellisyyden ulottuvuudet.

Ei kommentteja: