maanantai 11. elokuuta 2008

Mitalin värejä

Pekingin kisojen ensimmäisille suomalaismitaleille ovat yltäneet sankarit Orimattilasta ja Hollolasta. Mieleeni palautui Porilaisten marssin sointi Väinö Paunun vakiovuorolla vuonna 2000. Varhain kuulaana syyslauantaina matkustin linja-autolla Lahdesta Vääksyyn. Miesten purjehduskaksikko voitti kirkkaimman mitalin Sydneyssä.

Väinö Paunu liikennöi vuosia sitten Lahdesta Vesijärven pohjoispuolitse Tampereelle. Tampereen lisäksi Paunulla pääsee Lahdesta yhäkin Kouvolaan ja Kotkaan. Viime toukokuussa aloitin kesän kaukobussimatkat reitillä Kouvolasta Lahteen. Paunun matkustamon tunnelmasta välittyi yhtäläisyyttä lakkautetun Sukulan Linjan kanssa. Viimeksi mainittu ostettiin Koiviston Auton osaksi noin vuosi sitten.

Kuhunkin bussifirmaan liittyy erottuva ja tunnistettava tunnelma, joka välittyy matkustamoon, katukuvaan ja tiemaisemaan. Sukulan autojen sinikeltainen väritys oli sävyttänyt katukuvaa mm. Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Kaluston maalipinta lienee jo täysin yhtenäistynyt Koiviston Auton kanssa. Sinisen ja keltaisen sävyt kuuluvat myös Paunun alkuperäisiin väreihin. Toisaalta monet kaukovuorojen autot ovat maalatut Expressbus-ketjun väreihin.

Jälkikäteen Sukulan osakeosto tuntuu taloudellisesti luontevalta. Yhtiön reitit sijoittuivat samoihin taajamiin Koiviston Auton kanssa. Käsittääkseni myös tilausajojen suhteellisen pieni osuus liiketoiminnasta yhdisti firmoja. Yrityksen korvaamatonta henkistä pääomaa katoaa toki aina yrityksen poistumisen mukana. Jos pohditaan, mitä kaupallisia tuotemerkkejä Vääksy, Pulkkilanharju ja Jämsä paikanniminä tuovat ensiksi mieleen, sijoittui Sukulan Linja toimiessaan luultavasti kärkijoukkoon.

Asikkalan Pulkkilanharju näkyy selkeänä maamerkkinä monilla kotimaan lentoreiteillä. Lennoilla pohjois-Suomesta Helsinkiin aloitetaan laskeutumisen valmistelut yleensä Päijänteen eteläosien yllä. Samoja maisemia halkoo myös joukko mannertenvälisiä lentoja. Selkeällä säällä Vääksyn kanavalta voi havaita yhtäaikaa useita itä-länsi -suunnan koneita.

Loppukesään ja alkusyksyyn ajoittuu usein kauniin aurinkoisia ulkoilupäiviä. Ylimmät lämpötilat liikkuvat miellyttävissä lukemissa retkeilyn ja vaellusten kannalta. Sellaisena päivänä luonnon helmassa kuulin myös Arsi Harjun Sydneyssä voittamasta kultamitalista.

Ei kommentteja: