tiistai 24. kesäkuuta 2008

Musiikkijuontaminen radiossa

Radio Suomessa Iskelmän ja Radio Novan tavoin on puheen ja musiikin ajallinen osuus sekä puheen asiasisältö suhteellisen riippumaton siitä, kuka kanavaa milloinkin juontaa. Musiikkijuontamisen eri tyylien hyödyntäminen onkin tehokas keino luoda ohjelmavirtaan vaihtelevuutta tunnelman tasolle.

Radion musiikkijuontamisen tyylit voisi ryhmitellä sen mukaan, onko musiikki vai puheilmaisu tunnelmaltaan ohjelmakokonaisuutta hallitsevampi osa.

tyyli-A:

1) Biisin loppujuonto lähtee suhteellisen lievästi mukaan tunnelman tasolla säveltaiteelliseen jännitteeseen ja musiikilliseen ideaan

2) Biisin loppujuontoa seuraa tai siihen yhdistyy värikäs kielikuva, mukaansatempaava tiedote tai tarina, tunnelmallinen sanonta tai kiehtova puhetyyli, joka jää pitkäksi ajaksi hallitsemaan ohjelmavirran tunnelmaa. Samalla edellisen biisin säveltaiteellinen jännite sekä musiikillinen idea ja tunnelma tehokkaasti vaientuu tai unohtuu radionkuuntelijan mielessä.

3) Taajuudella alkaa uusi biisi. Puheilmaisulla luotu tunnelma yhä hallitsee ohjelmakokonaisuuden ilmapiiriä kauas biisin alun yli tai jopa yli koko kappaleen.

4) Uuden biisin alkujuonto lähtee suhteellisen lievästi mukaan tunnelman tasolla biisin säveltaiteelliseen jännitteeseen ja musiikilliseen ideaan. Päinvastoin uusi biisi tuntuu lähtevän puheilmaisun mukaan, mikäli radionkuuntelija oivaltaa jonkin ns. aasinsillan näiden välillä Tunnelmapuolella näin korvataan juontojen ja biisien välisten asiayhteyksien puutteita, joita aiheuttavat erityisesti soittolistojen orjailu sekä konemaisesti valittu musiikki.

5) Usein toimittajalla on radiouran ohella kokemusta teatterialalta.

Minun korviini tätä musiikkijuontamisen tyyliä edustaisivat Mikko Kekäläisen ja Hanna Rytin ohella Juha Blomberg (Radio Suomi), Timo Virkkula (Iskelmä) ja Sari Seppälä (Radio Nova).

tyyli-B:

1) Biisin loppujuonto lähtee tunnelman tasolla korostuneen paljon mukaan säveltaiteelliseen jännitteeseen ja musiikilliseen ideaan

2) Biisin loppujuontoa seuraa tai siihen yhdistyy kielikuva, tiedote, tarina, sanonta tai puhetyyli, joka voi olla hyvinkin värikäs ja ansiokas monin tavoin. Kuitenkin puheilmaisussa on jokin ulottuvuus, joka säilyttää musiikin ylivallan tunnelman tasolla.

3) Taajuudella alkaa uusi biisi. Edellisen biisin tunnelma yhä hallitsee ohjelmakokonaisuutta uuden biisin alkuun asti, alkuosan yli tai jopa yli koko uuden kappaleen.

4) Toisaalta tyyli-B:n juontaja lähtee biisin alkujuonnon tunnelmassa korostuneen paljon mukaan uuteen säveltaiteelliseen jännitteeseen ja musiikilliseen ideaan. Mahdollisesti uusi biisi vaientaa edellisen biisin säveltaiteelliset jännitteet tai täydentää niitä.

5) Kuultu loppujuonto + puheosuus + alkujuonto –paketti on korostuneesti täydentänyt kahden biisin musiikillisia jännitteitä. Juontajan työ ja kuuntelijan luovuus jälleen yhdessä korvaavat soittolistojen orjailuun ja konemaisesti valittuun musiikkiin liittyviä ongelmia.

Tätä musiikkijuontamisen tyyliä mielestäni edustaisivat Sanna Kojon ohella Minna Hakala, Juha Roiha (Radio Suomi), Pertti Salovaara (Radio Nova) ja yleensäkin monet -90-luvun tunnetuimmat musiikkijuontajat Radiomafian vuosilta ja Radio Novan alkuajoilta.

tyyli-C:

1) Tilanteen mukaan musiikkia juonnetaan huomattavan vaihtelevasti sekä A- että B-tyylillä. Tällöin musiikkia ja puhetta sisältäviin ohjelmiin tai jopa yhteen juonto-osuuteen muodostuu kokonaistunnelmaltaan selkeästi erilaisia vaiheita.

2) Monilla tyyli-C:n edustajilla on takanaan mittava ura nimenomaan musiikkijuontamisen tehtävissä.

Tätä musiikkijuontamisen tyyliä mielestäni edustaisivat Antti Korhonen, Iiris Mattila (Radio Suomi), Kimmo Vehviläinen, Kati Hyttinen (Radio Nova) ja Hannu Aholaita (Iskelmä).

Nimenomaan musiikkijuontajana Juha Roiha mielestäni edustaa -90-lukulaista tyyli-B:tä. Katson, että kirjallisuusohjelman juontaminen ei ole musiikkijuontamista. Pikemminkin kyse on puheohjelmasta, jossa musiikki on lisäkkeenä. Kirjallisuusohjelmien juontajana Roiha edustaisi kirkkaasti tyyli-A:ta tai C:tä, mikäli puheosuudet nähtäisiin musiikkijuontamisena.

Yleisesti toimittajia kuullaan radiossa muissakin rooleissa kuin musiikkijuontajina. Edellä esittämäni arviot koskevat siis ainoastaan musiikkijuontamista. Arvioni eivät koske esim. asiaohjelmien ja asiapohjaisten teemailtojen juontamista. Ajallisesti arvioni koskee lähinnä radion nykytilaa. Vain Kati Hyttisen ja Pertti Salovaaran kohdalla viittaan Radio Novan alkuvuosiin, koska kumpikaan heistä ei säännöllisesti enää esiinny musiikkijuontajina.

Samat musiikkijuontamisen tyylit ja ulottuvuudet ovat mielestäni jäljitettävissä myös Yle Radio 1:llä, Classic Radiolla ja juonnetuissa klassisen musiikin konserteissa. Toisaalta pop-musiikin ja puheen yhdistelmä tuo eri näkökulmasta, pelkistetymmin ja helpommin havaittavassa muodossa esille musiikkijuontamisen piirteitä.

Klassisen musiikin juonnettu radio-ohjelma tai konsertti muistuttaa tässä merkityksessä valmista ja viimeisteltyä rakennusta. Sitä havainnoimalla ei kovin helposti opita rakentajiksi. Pikemmin kirvesmiehen taitoja hankitaan tarkastelemalla rakennusvaiheessa olevaa taloa, jonka koostumus ja ulottuvuudet ovat helposti havaittavissa. Tässä mielessä radion juonnetuilla pop-musiikkiohjelmilla on keskeneräisen rakennuksen esittelijään rinnastettava virka, joka palvelee klassisen musiikin kulttuuria.

Juonnetuilla ns. kevyen musiikin radio-ohjelmilla onkin mielestäni keskeinen kaksoistehtävä klassisen musiikin juontamisen kannalta. Tuovat eri näkökulmasta ja pelkistetysti esille musiikkijuontamisen piirteitä. Lisäksi ns. kevyellä musiikilla on sekä juonnettuna että juontamatta monin tavoin rentouttava vaikutus työskenneltäessä klassisen musiikin parissa.

Puhtaan säveltaiteellisesti ns. klassinen musiikki voidaan nähdä rakennustyömaana tai vaikka korjattavaksi avattuna autona. Aluksi usein kuullaan sävellyksen pääteema ja sivuteemat. Tätä tyypillisesti seuraa teemojen seikkaperäinen muuntelujakso. Sävelaiheita samalla kehitellään erikseen, yhdessä ja liittymäosien kera. Lopulta pää- ja sivuteemat monesti toistetaan esitettyinä kaiken sen kera, mitä on sävellyksen aikana tarttunut melodioihin mukaan.

Pop-musiikki useimmiten esittää melodioina vain valmiiksi kehiteltyjä, ikään kuin annettuja ja erittäin pitkälle jalostettuja sävelaiheita. Nämä ovat kuin valmiita ja viimeisteltyjä taloja ja autoja.

Ei kommentteja: